Onhan me tosiaan treenailtukki tälle vuotta, eikä vaan kisattu.. Ennen koettakin taijettiin jopa muutaman kerran jotain tokon tapasta tehä ihan iteksiin.

Tiistaina Vega pääsi tiistaina kokeileen agiliitoja piiitkän tauon jälkeen. Käytiin Tupoksessa keppisulkeisissa. Pujottelua erinäisistä kulmista hyppyjen ja putkien kautta. Ihan ekana kellotettiin pujottelu kahteen kertaan, Vekkusen ajat tais olla 3,4s ja 3,7s. Kaikki päälle kolmen on kuulema liikaa, jotenka vähän lisää vauhtia vielä vois olla, mut sallittakoon tauon jälkeen pienet "yliajat" Nauru
Parilla kertaa meinas unohtua vimonen väli pujotella, ku ohjaaja oli liika hätäsenä vejättämässä. Pitäs muistaa alotella ihan rauhassa.

Keskiviikkona koiruudet pääsi hierojan käsittelyyn, pitihän huiman urheiluillan jälkeen päästä hoidettavaksi. Friidasta ei jumeja löytyny, siitä on tullunna ihan vetree koiruus, kun lopetti korkeitten esteitten hyppelyn! Taijamma kesänkin loikkia vaan pieniä hyppyjä, kun ei kisatavotteitakaan enää oo.
Vegalla oli toinen takareisi vähän tiukalla, muuten oikeen hyvässä kunnossa. Selästä ei löytynyt vikapaikkoja. Ehkäpä me uskallamma jatkaa agia, kunhan muistaa lämmitellä ja jäähdytellä hyväksi ja toki hierojaakin taidetaan vaivata säännöllisesti.

Perjantaina tokoiltiin Mustilan Wintillä. Friida humputteli omiaan, vähän seuraamista, palkkana pujottelua, se kun sattu sopevasti olemaan kohilla. Jääviä liikkeitä, merkkiä ja noutoakin otettiin. Merkki oli suorastaan hauska Luppasen mielestä Hymy
Vekku teki lyhyitä pätkiä seuraamista, yritetään nyt saaha kesään, tai viimestään syksyyn mennessä seuraaminen sille tasolle että kehtaa voittajaa edes harkita. Kaukoja ajatellen tehtiin seiso-maahan ja maahan-seiso vaihtoja ihan käsiohjauksella. Nätisti pysy paikallaan, tästä on hyvä jatkaa harjottelua. Merkkiäkin tehtiin, alkaa löytymään jo kauempaakin ja koiruus jopa pysähtyy seisomaankin. Tunnaria muisteltiin kans vähän, meinas olla melko hakusalla, mutta eipä sitä oo tehtykään ku kerran aikasemmin, kyl se vielä opitaan..

Lenkkeiltykki toki ollaan, suurimmaksi osaksi tuola merellä, se kun sattuu olemaan ihan vieressä Nauru ja mettät on niin täynä lunta ettei sinne enää oikeen huvita lähtiä. Tänäänkin saatiin olla ihan  keskenämme jäällä, muita ei näkyny vaikka oli tosi hieno aurinkoinen ilma, kaippa sielä oli liika kylmää..