Tästä on näköjään tullu ihan tulosblogi. Onhan se tieten ihan hyvä että edes ne tärkeimmät tulokset muistaa kirjotella.
Lauantaina hakuiltiin vähän enemmän tosissaan ja oltiin ihan kokeessa. Raahen koirakerhon järjestämä koe, mutta maasto sentään sellanen missä ei ikuna oo treenattu! Jännittäminen alko jo sillon kun kisakutsun kuittasin vastaanotetuksi. Onneks oli sen verran kiire viikko ettei koetta kerenny hirveesti aatteleen etukäteen. Perjantaina agitreeneistä kotiutuessa hoksasin, et tarttis vissiin katella edes rekkarit valmiiksi pöydälle..
Kaikki tarpeellinen tuli onneks pakattua reppuun. Järvelänjärvellä käytiin arpomassa suoritusjärjestys, mie nostin tietenki heti ALOn ekan numeron. Noh, eipähän tarttis jännittää ihan niin kauan ku viimesen. Oottelua kuiteski kerty jokunen tunti, puolenpäivän jälkeen päästiin tositoimiin. Siinävaiheessa ei oikeestaan enää edes jännittäny, ennen ku sitte hakuradan alussa iski paniikki. Onneks tuola ei tuomarit oo kauheen totista sakkia, tuumas vaan ettei tässä paljo jännittämiset kannata
Ensimmäinen lähetys, koira lähti ihan suoraan sinne minne lähetin ja teki hienon piston. Vähän alko jännitys helpottaan, se ei alkanukkaan kettuileen vaikka itte oli ihan kalpeena. Toisesta etunurkasta löytyki jo eka ukko. Vähän tuntu et koiruus ois ollu kauanki sillä reissulla, mut tuollahan on tapana käyä tarkistaan maalimiehet aika tarkkaan. Näytölle mennessä jouduin jarrutteleen aika paljo ku oli melkosta pusikkoa, mutta eipä tuo onneks intoa vähentäny. Heti ku liina vähän löysäs lähti koiruus taas täysiä kohti ukkoa.
Seuraava tais löytyä het seuraavalta pistolta, toiselta puolen keskilinjaa. Tällä kertaa onnistuin solmimaan liinan jotenki ja taas joutu koira parka hiasteleen, mut samalla innolla mentiin perille asti.
Yhellä pistolla Vekku jäi vähän nuuskutteleen mätästä, jouduin kutsumaan sen vähän painokkaammin perille keskilinjalle. Yhen vähän huonon piston teki, pistin samasta kohtaa uudestaan ja toisella kertaa kävi ihan takarajalla asti tarkistamassa. Luultavasti jo ekalla kertaa tuosta kohta sai tuulen mukana niin hyvin hajut, että ties sen puolen olevan tyhjä. Sitte oltiinki jo niin lopussa, että 100m näky nenän eessä.
Viimenen lähetys oikealle puolen, sieltähän tultiin taas rullan kans. Siinä teki jo tiukkaa olla hiljaa ja kehumatta koiraa, mutta maltoin kuitenki! Viimenen näyttö suju varmaan parhaiten, en ite tupeloinu mitään liinan kans.
Tuomari alko mettässä kirjotteleen papereita, piti äkkiä kysyä lupa koiran riisumiseen että pääsee sen kehumaan hyväksi. Tais olla meijän paras hakurata ikinä, ja sattu vielä kokeeseen. Mie olin niiiiin onnellinen! Keskilinjalla oli meijän "valmentaja" Tanja, kokeen ratamestari ja koetoimitsija Marika, ilman näitä kahta ei tässä kaupungissa taitas olla montaakaan hakuharrastajaa. Uhakilivat että palaute ja arvostelu tulee sitte maastojen jälkeen
Tuomari ei kauheesti moitittavaa löytäny, tai ainakaan minä en muista Pisteitä tuli 168! Tuosta yhestä nuuskimisesta mainitti ja käski luottaa koiraan, ettei sitä tartte montaa kertaa samaan paikkaan laittaa, kyllä se tietää jos ei mettässä ketään oo. Muuten tuli vaan positiivista palautetta.

Esineruutu oli mukavasti sivutuulessa. Laitoin Vekun ruutuun melkeen etsintärivun perimmäisestä nurkasta. Vähän lähti rauhallisesti, mutta ihan reippaasti kuiteski teki töitä. Sattu vaan melko hyvä tuuri, just siinä kohtaa mistä koiran lähetin oli takareunassa esine Senhän tuo pongas ja kiikutti pois puskasta. Aikaa ei tainnu kauheesti kulua, en kyllä hoksannu kysyä paljoko meni. Ruudusta täydet 30 pistettä!

Sitte jännittämään tottista, se ku on se meijän heikoin lenkki. Viikolla koirus kerkes unohtaa eteen lähetyksen ihan kokonaan, tiistaina ei lähteny etenemään viittä metriä enempää. Hyppy oli vähän hakusella välillä, mennessä kyllä hyppäs, mut tullessa ois kauheen mielellään kiertäny ja ampuminenkaan ei oikeen oo tuon lempparijuttu, vaikka laukausvarmaksi onki testattu.
Seuraaminen meni ihan hyvin, jopa henkilöryhmässäki pysy mukana eikä jääny himmaileen. Istumisessa annoin turhan painokkaan käskyn ja Vekku meni maihin. Maahanmeno luoksetulo oli hyvä, laukalla melkeen perillem tais pari viimestä metriä ravata. Noudossa meni kapulalle vauhilla ja takas ravilla, ihan omaan tapaansa. Hyppynouto, hyppäs molempiin suuntiin! mut otti kosketuksetki molempiin suuntiin. A:n kans meni molempiin suuntiin, vaikkaki vähän hitaasti, mut menipä kuiteski. Sitte se miun jännituksen aihe, eteenmeno. Hupsista, sinnehän se läks ja vielä ihan vauhilla! Mie olin taas niin ilonen!
Paikallaoloonpa hää ei sitte halunnu jäähäkkään. Ekalla laukauksella kipas seläntaka katteleen, et voitasko lähtiä jo kotia..
Arvostelussa kuulu melko monesti erinomaista ja erittäinhyvää, olihan sielä ne pari puutteellistaki mukana. Pisteitä yhteensä 77 jotka toki riitti siihen että koulari saatiin. Sanoin maastojen jälkeen että oon tyytyväinen jos saahaan 71 pistettä. Tiesin tottiksen keskeneräseksi.. Noh, HK1 on nyt tienattu. Pisterajoistahan minen tienny mitään, yllätys oli melkonen ku Marika huuteli et pisteitä 275 ja I-tulos

Yhen päivän kerkes ollakki ihan pilvissä, eilen illalla Friida alko valittaan korvaansa. Juu, korvatulehus, onhan siitä edellisestä jo reilu kuukausi. Sitä ennen ei ookkaan ikuna ollu. Noh, soittelin illalle ajan tohtorille. Töistä kun tulin niin katoin et millähän tuo on niskansa kastellu, ku oli kauheesti märkiä karvoja niskassa. Tarkempi tutkimus osoitti että sielähän on reikä! Talirauhanen tulehtunu ja ilmeisesti itte rapannu sen sitte auki. Nyt on luppakorva antibiooteilla ja saikulla muutaman viikon. Kipiähän tuon on täytyny olla, mutta eipä oo paljo menoa hidastanu. Kauhulla ootetaan mikä on Friidun vauhti kun tuosta paranee